Netsivuston näkyvyyttä nostetaan enemmän mikrosekunnilla kuin SEOlla

Olemme itsekin hämmästyneitä onnistumisesta, kun olemme nyt työstäneet uuteen netsivustosoftaamme vanhoja asiakkaitamme – nimittäin hakukoneiden kiinnostukseen niitä kohtaan (esim Google). Luonnollisesti olimme alkuun varovaisen optimistisia, mutta nyt, kun tulokset ovat faktaa, voimme hivenen valottaa tilannetta.

Netsivustoja on tehty vuosikymmenet ja tänäänkin siten, että ne sisältävät yhä enemmän toimintoja ja integraatioita. Nyt valtaa pitävä sovellus on WordPress, jonka luonnollisesti otimme alustaksi myös viimeisimmällemme versiolle ja nyt, lisättynä lyhennetty koodi, sekä siihen muuttunut tapa tehdä netsivustoja lyhentää merkittavästi latausaikaa eli esimerkiksi Google saa algoritmimäärityksilleen enemmän dataa vieraillessaan netsivustolla.

Esimerkki

Kun nykyään valtaatekevät opit luoda yrityksen netisivusto on varmasti erinomainen, mutta sivuston lataus kestää esimerkiksi 1 sekunnin ja Googlen algometrin määrityksen mukaan tarkistus saa kestää vain 0,25 sekuntia, niin lopputulemana on, että koskaan hakukone ei yhdellä tarkistuskerralla voi saada täyttä dataa sivustosta. Ja nyt, meidän uusi sovellus, kevennetty koodi & tapa luoda netsivusto latautuu 0,2 sekunnissa eli Google saa joka käynnillä nelin-viisinkertaisen määrän dataa. Eikä voi unohtaa, että käyttäjäkokemus on joka vieraalle parempi, kun sivusto latautuu nopeammin, kun ehtii "ajatella".

Kohtapuoliin julkaisemme vanhojen asiakkaidemme sivustoja, joita työstämme uuteen softaan ja sitten kerromme lisää hyvin mielellämme!!!

WebArt.Fi

WebArt.Fi

RATKAISEVA DIGIMAINOSTOIMISTO